Job Opportunities in Finland


November 5, 2024

Lantmännen Unibake

Helsinki


Lead Buyer

Olen kiinnostunut

Haemme nyt joukkoomme hankinnan tiimiin
LEAD BUYERIA
Haluatko työskennellä avoimessa ja vastuullisessa yrityksessä, jossa jokaista arvostetaan aidosti? Oletko valmis hyppäämään menestyvän kansainvälisen leipomoyhtiön kelkkaan, jossa leivotaan kuluttajien rakastamia leipomotuotteita?
Etsimme nyt hankintatiimiimme Lead Buyeria vakituiseen työsuhteeseen. Toimipisteesi tulee sijaitsemaan Helsingin Salmisaaressa ja tehtävä edellyttää myös satunnaista matkustusvalmiutta pääsääntöisesti Suomen ja Baltian alueella. Esihenkilönä tehtävässäsi on Head of Procurement.
Tehtäväkenttäsi
Tässä roolissa vastuullesi kuuluu Suomen ja Baltian leipomoiden strategisia hankintoja tuotteiden raaka-aineiden osalta. Pääkategoriasi tulevat olemaan meille tärkeimmän eli viljan sekä myös kananmunien ja maitotuotteiden hankintaa. Suorien hankintojen lisäksi sinulla on mahdollisuus päästä tekemään myös epäsuoria hankintoja, esimerkiksi energiahankintoja. Hallinnoit ja arvioit olemassa olevia toimittajasuhteita huolehtien yhteistyösuhteiden sujuvuudesta sekä sovittujen tavoitteiden saavuttamisesta. Työhösi kuuluu myös keskeisesti uusien toimittajasuhteiden hankkimista, johon kuuluu potentiaalisten sopimustoimittajien arviointia ja sopimusneuvottelut kategoriasuunnitelmien ja muiden sovittujen toimintamallien mukaisesti.
Tulet osaksi kansainvälistä tiimiä, jossa on tällä hetkellä Head of Procurement sekä kuusi muuta hankinnan asiantuntijaa erilaisissa rooleissa. Osa tiimistäsi istuu paikallisesti kanssasi Helsingissä ja muut kollegat istuvat Baltian maissa. Lähitiimisi lisäksi tulet tekemään töitä myös muiden sisäisten sidosryhmien kuten tuotannon, tuotekehityksen, laadun sekä globaalien kategoriapäälliköiden kanssa.

Taidot ja vaatimukset
Odotamme sinulta
Tehtävässä toimiminen edellyttää soveltuvaa korkeakoulututkintoa esimerkiksi kaupalliselta tai tekniseltä puolelta. Vähintään muutaman vuoden työkokemus vastuullisista hankinta- ja ostotehtävistä antavat hyvät edellytykset toimia tehtävässä. Käytämme työkielinä suomea ja englantia.
Tarvitset myös näitä ominaisuuksia menestyäksesi tehtävässä:
  • Avoimuutta ja joustavuutta
  • Proaktiivista otetta ja rohkeutta tarttua uusiin asioihin
  • Kykyä työskennellä projektiluontoisisesti ja edistää useampia asioita yhtäaikaisesti
  • Ystävällistä ja yhteistyökykyistä lähestymistapaa
  • Analyyttistä arviointikykyä
  • Halua kantaa vastuuta sekä kykyä työskennellä sovittujen toimintamallien mukaisesti ja organisoidusti.
Mitä tarjoamme sinulle?
Pääset työskentelemään motivoivassa, avoimessa ja kansainvälisessä ilmapiirissä yhdessä muiden ammattilaisten kanssa. Hyvää yhteishenkeä ei voi olla huomaamatta: arkeemme kuuluu reippaasti huumoria ja hauskuutta sekä vahva halu ratkoa haasteita yhdessä. Arvomme avoimuus, dynaamisuus ja kokonaisvaltainen näkökulma ohjaavat jokapäiväistä toimintaamme. Teemme töitä tiiminä kokonaisuus huomioiden ja työkavereita arvostaen.
Olemme osa kansainvälistä Lantmännen Unibakea, joka on tällä hetkellä Euroopan toiseksi suurin leipomoyhtymä ja jolla on toimintaa yli 20 maassa. Ihmiset kasvavat yrityksen mukana ja pystymmekin tarjoamaan mielenkiintoisia ja monipuolisia urapolkuja globaalisti. Haluamme olla leipomoalan johtava toimija ja innostamme osaajiamme kehittymään jatkuvasti.
Meillä on pienen leipomon sydän, mutta suuren leipomon vastuu. Vastuullinen liiketoiminta aina pellosta pöytään saakka ja työntekijöiden hyvinvoinnista huolehtiminen ovat meille sydämen asioita. Teemme pitkäjänteistä ja tavoitteellista työtä toimintamme ympäristövaikutusten pienentämiseksi.
Näin haet paikkaa
Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta viimeistään 20.11.2024. Liitä hakemukseen ajantasainen ansioluettelosi sekä saateviesti tehtävään, jossa kerrot miksi olet kiinnostunut kyseisestä tehtävästä ja meillä työskentelystä.
Lisätietoja tehtävästä antaa Head of Procurement Hannaleena Tikkanen hannaleena.tikkanen@lantmannen.com p. +358 40 641 6487. Hannaleenaa voi tavoitella puhelimitse seuraavina ajankohtina: maanantaina 11.11. klo 14-15 ja tiistaina 12.11. klo 15-16. Muina ajankohtina pyydämme osoittamaan yhteydenotot sähköpostin välityksellä.


Tietoa yrityksestä
Lantmännen Unibake is a leading global bakery company within the Lantmännen Group. With expertise in bakery products for food service and retail, we serve consumers around the clock and across the world every day. The aim is to make bread and pastry a profitable business for our customers through tasty, high-quality products and innovative solutions and based on a sustainable mind-set and excellent food safety standards. Headquartered in Copenhagen, Denmark, Lantmännen Unibake operates modern bakeries around the world and has sales in more than 60 countries. The brand portfolio comprises a range of well-established B2B and Bt C brands e.g. Schulstad Bakery Solutions, Schulstad, Bonjour, Vaasan, Pastridor and Hatting. Lantmännen Unibake has a turnover of EUR 1.1 billion and employs more than 6,000 people in 20+ countries. Appetite for more? Visit us at www.lantmannen-unibake.com

Leivomme suomalaisten suosikkileivät. Meillä on kilpailukykyinen ja jatkuvasti kehittyvä tuotevalikoima, johon kuuluu useita kestosuosikkeja Vaasan Ruispaloista lähtien.
Ihmiset ovat toimintamme keskiössä, sillä herkulliset tuotteet ja hyvät ratkaisut syntyvät ainoastaan yhteistyön voimin, avoimessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Leipomisen lisäksi työntekijöidemme kokonaisvaltainen hyvinvointi ja osaamisen kehittäminen ovat meille sydämen asioita.
Suomalainen ja kansainvälinen samassa paketissa. Olemme osa suurta kansainvälistä perhettä, joka työskentelee tiiviissä yhteistyössä kohti yhteisiä päämääriä. Meillä voit vaikuttaa paikallisesti tai rakentaa uraa ulkomailla
Olemme ylpeitä pitkästä leivontaperinteestä ja juuristamme. Rakennamme uutta vankan kokemuksen päälle, kehitämme innovatiivisia, uusia tuotteita ja tartumme ennakkoluulottomasti mahdollisuuksiin. Me haluamme olla leipomotoimialan suunnannäyttäjä
Vastuullinen liiketoiminta aina pellosta pöytään saakka on kaiken toimintamme ytimessä. Leipä on paitsi ilmaston kannalta hyvä, myös terveellinen valinta.

Latest Job Opportunities


November 6, 2024

Turun Yliopisto
Logopedian yliopisto-opettaja (50%)

Turku

View Details

November 6, 2024

HUS
Erikoistuva lääkäri Silmätaudit Silmätautien klinikka

Helsinki

OTHER

View Details

November 6, 2024

Qt Group
Account Manager, Qt for MCUs

Espoo

OTHER

View Details

November 6, 2024

Qt Group
Commercial Product Manager, Software Quality Solutions

Espoo

OTHER

View Details

November 6, 2024

Posti Group
Jouluntekijä Nurmijärven postinlajitteluun

Nurmijärvi

OTHER

View Details

November 5, 2024

Lime Technologies AB
Field Marketing Manager for Finland

Helsinki

View Details

November 5, 2024

Diakonissalaitos & Rinnekodit
Research Assistant/Project Researcher to a Project...

Turku

View Details

November 5, 2024

OSTP Finland Oy Ab
Production Planner

Pietarsaari

View Details

Similar Jobs


October 10, 2024

Valmet Inc.
Lead Software Developer

Tampere

OTHER

View Details

October 10, 2024

Renewable Energy Grid Solutions
Project Engineering Managers' Leader

Tampere

View Details

October 3, 2024

Outokumpu
CTC Lead Cold Rolling

Tornio

View Details

October 1, 2024

Outokumpu
Lead Developer, Azure Integration Services

Tornio

View Details

September 25, 2024

Posti Group
Team Lead, Ajojärjestelyyn Jyväskylään

Jyväskylä

OTHER

View Details

September 23, 2024

Kakslauttanen
Professional cleaner team leader
View Details

New Jobs from This Company


October 7, 2024

Lantmännen Unibake
Superuser projektityöhön (omat myymälät)

Helsinki

View Details