Lingsoft on Suomen ja Pohjoismaiden johtava kielipalvelujen ja kieliteknologiaratkaisujen toimittaja. Tarjoamme asiakkaillemme käännös-, tekstitys-, litterointi- ja terminhallintapalveluita sekä monipuolisia kielen ymmärtämisen ja käsittelyn sekä viestinnän ratkaisuja. Lingsoftissa työskentelee yli 100 rautaista kielialan ammattilaista, ja meillä on yli 30 vuoden kokemus monikielisen viestinnän palveluista ja ratkaisuista. Asiakaskuntamme ulottuu Suomen valtionhallinnosta EU-toimielimiin ja suuriin kansainvälisiin yrityksiin. Haemme nyt kieliasiantuntijaa EU-asiakkaidemme käännösten laadunhallinnasta vastaavaan tiimiimme. Kieliasiantuntijan tehtäviin kuuluu mm. englannista suomeen tehtävien käännösten ja jälkieditoitujen töiden revisointi ja oikoluku, palautteen antaminen, muut käännösten laadunhallintaan liittyvät tehtävät sekä tiivis yhteistyö asiakkaiden, muiden kieliasiantuntijoiden ja asiakkuuden parissa työskentelevän tiimin kanssa. Kyseessä on 6-12 kuukautta kestävä vanhempainvapaan sijaisuus. Kieliasiantutija voi toimia tehtävässä työsuhteessa tai halutessaan myös freelance-pohjalta. Tehtävässä menestyminen edellyttää kokemusta EU-käännöksistä ja erilaisten tekstien laadunhallinnasta. Toivomme sinulta lisäksi
erinomaista suomen ja englannin kielen taitoa
hyviä vuorovaikutus- ja viestintätaitoja
ennakkoluulotonta, energistä asennetta ja intoa tarttua uusiin haasteisiin
tavoitteellisuutta ja hyviä työnhallinnan taitoja
halua kehittyä omassa työssä.
Tarjoamme sinulle
innostavan ja jatkuvasti kehittyvän työympäristön
mahdollisuuden työskennellä kiinnostavien asiakkuuksien parissa
mahdollisuuden oman osaamisen kehittämiseen
ammattitaitoisen ja sitoutuneen tiimin
työsuhteessa hyvät edut, kuten kattavat työterveyspalvelut, liikunta- ja kulttuuriedun sekä joustavan työajan ja -paikan.
Kiinnostuitko? Lähetä hakemuksesi 5.11.2024 mennessä. Liitä mukaan CV ja halutessasi linkki 1 - 2 minuutin pituiseen esittelyvideoon, jossa kerrot miksi juuri sinä olisit paras valinta tehtävään. Ohjeen esittelyvideon laatimiseen löydät osoitteesta https://bit.ly/2QIza Lm. Käsittelemme hakemukset niiden saapumisjärjestyksessä ja täytämme paikan heti, kun löydämme etsimämme - ehkä siis juuri sinut! Lisätietoja voit kysyä sähköpostitse osoitteesta piia.helle@lingsoft.fi tai numerosta 040 538 6785. Lisää sähköpostin otsikkoon tunniste "Kieliasiantuntija"