Ammattiala Varhaiskasvatuksen opettajat ja sosionomit
Työavain KASKO-02-1313-24
Tervetuloa Nurkka-Savotan varhaiskasvatusyksikön iloiseen joukkoon. Haemme sensitiivistä, innostunutta ja motivoitunutta varhaiskasvatuksen sosionomia päiväkoti Savottaan. Päiväkoti Savotta sijaitsee Heikinlaakson pientaloalueella, jonka läheisyydessä on hyvät retkeily- ja ulkoilumaastot. Yksikkömme yhteinen toimintasuunnitelmaamme kirjattu sitova tavoite on ulkopedagogiikan kehittäminen. Tähän lähiympäristö antaa hienot puitteet. Tällä toimintakaudella työsi on 3-5 -vuotiaiden lasten ryhmässä, yhdessä varhaiskasvatuksen opettajan ja lastenhoitajan kanssa. Yksikössämme työskentelee kaksi varhaiskasvatuksen sosionomia, joten kollegiaalinen tuki on lähellä. Yhdessä voitte kehittää varhaiskasvatuksen sosionomin työnkuvaa sekä vahvistaa lapsen ja perheen varhaista, oikein kohdennettua tukea ja palveluohjausta. Varhaiskasvatuksen sosionomina suunnittelet, arvioit ja toteutat varhaiskasvatuksen pedagogista toimintaa ja tuet lapsen yksilöllistä oppimista Helsingin varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelman, varhaiskasvatusyksikön toimintasuunnitelman sekä lapsen vasun mukaisesti yhdessä tiimin ja työyhteisön kanssa. Rakennat lapsiryhmäsi toimintakulttuuria ja oppimisympäristöä. Tuet lapsen sosiaalista kasvua yhteisöjen ja yhteiskunnan jäseneksi ja jäsenenä. Tuot yhteisöllisiä, yhteiskunnallisia ja sosiaalipedagogisia näkökulmia pedagogiseen työhön ja siten edistät yhdenvertaisuuden toteutumista. Helsingin kaupungilla toimii varhaiskasvatuksen sosionomien verkosto, josta saa kollegiaalista tukea ja mahdollisuuden verkostoitua muiden varhaiskasvatuksessa toimivien sosionomien kanssa. Edellytämme, että sinulla on vähintään sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, johon sisältyvät varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet vähintään 60 opintopisteen laajuiset opinnot, joista voidaan säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella, tai sosionomin tutkinto, jota on täydennetty mainituilla opinnoilla (540/2018 27§). Otamme huomioon myös opintojen loppuvaiheessa olevat hakijat. Lisäksi edellytämme sinulta hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002). Alle kouluikäisten lasten kanssa työskentelevien hengityselinten tuberkuloosia koskeva selvitys tarkastetaan (tartuntatautilaki § 55).
Sopimusala
KVTES Kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus
Tule mukaan kasvattamaan tulevaisuutta. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala järjestää helsinkiläisille varhaiskasvatusta, esi- ja perusopetusta, lukio- ja ammatillista koulutusta sekä vapaata sivistystyötä vuosittain 136 000 helsinkiläiselle yli 700 toimipaikassa eri puolella Helsinkiä. Toimialallamme on 14 000 työntekijää, jotka tekevät Helsingistä kaikenikäisille maailman vaikuttavimman paikan oppia. Haluamme tuottaa ja luoda palveluja yhdessä helsinkiläisten lasten ja perheiden kanssa. Tule tekemään ja kehittämään kanssamme tulevaisuuden varhaiskasvatusta ja esiopetusta! Meillä on hyvät ja monipuoliset henkilöstöedut. Seuraa meitä: @Helsinki Oppii ja www.hel.fi/kasvatusjakoulutus
We regret to inform you that this job opportunity is no longer available