Job Opportunities in Finland


November 5, 2024

Sorcolor

Vaasa


Myyntiedustaja - Pohjanmaa (Vaasa)

MYYNTITYÖ - Maalausmyyjä, vakituinen

Sorcolor on Suomen suurin ulkomaalauksiin erikoistunut maalausliike. Kysyntä on kovaa ympäri vuoden, erityisesti keväällä. Liiketoiminnan kasvaessa myyjien tarve kasvaa jatkuvasti. Kannattava kasvu ja tuloksellinen liiketoiminta tekevät Sorcolorista erityisen kiinnostavan työpaikan, joka mahdollistaa monipuolisen urapolun.

Sorcolor on perheyritys, jota johdetaan seuraavien arvojen mukaan:
1. Ole osa tarinaa - Jokainen asiakas ja työntekijä on osa suurta kokonaisuutta ja siksi äärimmäisen tärkeä. Haluamme sitouttaa työntekijät osaksi yhteisiä tulevaisuuden tavoitteita.
2. Rajattoman hyvä - Maalaamme rajatonta pintaa ja pyrimme muissakin asioissa toimimaan rajattoman hyvin. Rajansa kaikella, paitsi meillä.
3. Löydämme aina ratkaisun - Sorrilla ei jätetä asioita roikkumaan. Vuosien varrelle on mahtunut hyviä ja huonoja kokeiluja. Jos teemme virheen, olemme valmiita etsimään ratkaisun niin työntekijän kuin asiakkaan ongelmaan. Näin voit aina luottaa myymäsi tuotteen vastuullisuuteen.
Sorcolor työllistää parhaimmillaan yli 700 työntekijää. Myyjiä vuonna 2024 on noin 50.

Aloitus:
Heti sopivan löydyttyä.

Työsuhteen kesto: Työsuhteen kesto neuvoteltavissa lyhyemmistä määräaikaissopimuksista aina vakituiseen sopimukseen asti.


"Yllätyin positiivisesti kun aloitin myyjän työt Sorcolorilla. Ei aikaisemmin osannut ajatellakaan, että on olemassa remonttialan kotimyyntiyrityksiä, johon asiakkaat ottavat itse yhteyttä ja pyytävät tarjouksen, joista kolmasosa johtaa sovittuun kauppaan. Entisissä myyntitöissäni jouduin luomaan tarpeen itse ja ammattitermein "luukuttaminen" oli pakollinen paha, kun taas nykyään se on mukava lisä työssäni ansaita enemmän. Suosittelen Sorcoloria myyntialalla toimineille henkilöille, jotka nauttivat asiakaslähtöisemmästä myynnistä"

  • Henrikki Tupasela, myyntipäällikkö

Myyjän arki:

Työ on yksinkertaisuudessaan Sorcolorin tuotteiden ja palveluiden myyntityötä. Työnkuvaan kuuluu ulkomaalausten tarvekartoitus, laskenta, tarjoaminen ja se itse tärkein - kaupan tekeminen!
Kohtuullisen vapaa työnkuva mahdollistaa oman arjen aikatauluttamisen. Toimit osana paikallista myyntitiimiä, jossa sinua tukee mahtavat työkaverit, oma myyntipäällikkösi sekä Sorcolorin kilpailukykyiset työkalut myynnin toteuttamiseen. Omakehu haisee, mutta uskallamme luvata, että tuote jota myyt on yksi markkinoiden parhaista. Lähtökohdat mahdollistavat onnistumisen!

Mitä odotamme?
Aikaisempi kokemus myyntityöstä katsotaan eduksi. Samalla tavoin maalausalan tekninen ymmärrys helpottaa sinua varmasti. Olemme kuitenkin valmistautuneet perehdyttämään sekä tuotteen että itse myyntityön kädestä pitäen. Asenne ratkaisee! Oma-aloitteinen ja ahkera työote nousee keskiöön tässä ajoittain varsin itsenäisessä työnkuvassa. Meillä työskenteleekin (ja loistaa myyntitilastojen kärjessä) täysin erilaisista taustoista tulevia osaajia.
Työn luonteen vuoksi odotamme sinulta hyviä vuorovaikutustaitoja ja sujuvaa suomen kielen taitoa. Liikkuvan työnkuvan vuoksi tarvitset myös auton ja mahdollisuuden liikkua yksikkösi lähialueilla.

Palkkaus

Myyjän palkka muodostuu myyntiprovisioista sekä bonuksista. Työn liikkuvasta luonteesta johtuen maksamme myyjälle oman auton käytöstä ajomääriin perustuvat verovapaat kilometrikorvaukset.
Miksi?
Saat ympärillesi motivoivan ja kunnianhimoisen työyhteisön, jossa sinua tukevat alan parhaat myynnin ja teknisen puolen asiantuntijat. Palkkamalli mahdollistaa ammattitaidon ja ahkeruuden siirtymisen myös palkkakuittiin, eivätkä etenemismahdollisuutesi tyssää nyt valittuun työnkuvaan. Kannustamme vastuunkantoon ja mahdollistamme eri kokemuksella varustettujen työntekijöiden hyppäämisen seuraavalle portaalle omassa työssään. Vaikka otamme työn tosissaan ja haluamme tehdä sen paremmin kuin muut, on meillä silti mukavaa. Korkea vaatimustaso ei ole este viihtyvyydelle, sen osoittaa myös myyjiemme matala vaihtuvuus!


Miksi ei?

Soita ja kysy lisää!
Jussi Craycroft, myyntipäällikkö
+358 50 5698341

Latest Job Opportunities


November 6, 2024

Turun Yliopisto
Logopedian yliopisto-opettaja (50%)

Turku

View Details

November 6, 2024

HUS
Erikoistuva lääkäri Silmätaudit Silmätautien klinikka

Helsinki

OTHER

View Details

November 6, 2024

Qt Group
Account Manager, Qt for MCUs

Espoo

OTHER

View Details

November 6, 2024

Qt Group
Commercial Product Manager, Software Quality Solutions

Espoo

OTHER

View Details

November 6, 2024

Posti Group
Jouluntekijä Nurmijärven postinlajitteluun

Nurmijärvi

OTHER

View Details

November 5, 2024

Lime Technologies AB
Field Marketing Manager for Finland

Helsinki

View Details

November 5, 2024

Diakonissalaitos & Rinnekodit
Research Assistant/Project Researcher to a Project...

Turku

View Details

November 5, 2024

OSTP Finland Oy Ab
Production Planner

Pietarsaari

View Details

Similar Jobs


October 16, 2024

FERRERO
Sales Representative / Myyntiedustaja - Itä-Suomi/ Kuopion talousalue

Kuopio

View Details

September 27, 2024

Reila Palvelut Oy
Turvallisuuspalvelujen myyntiedustaja

Tampere

View Details

August 29, 2024

Ideko
Myyntiedustaja kalustemyyntiin, Tampere

Lempäälä

View Details

March 28, 2024

Dream On Group
Myyntiedustaja sanomalehti Kalevalle

Oulu

View Details

January 26, 2024

Dream On Group
Fibernet valokuitu myyntiedustaja

Kuopio

View Details

October 15, 2024

Sorcolor
Myyntiedustaja - Pirkanmaa
View Details

New Jobs from This Company


October 28, 2024

Sorcolor
Myyntijohtaja - Pohjois-Suomen alue

Jyväskylä

View Details

October 21, 2024

Sorcolor
Myyntiedustaja - Varsinais-Suomi

Turku

View Details

October 15, 2024

Sorcolor
Myyjäksi: Pirkanmaa
View Details

October 15, 2024

Sorcolor
Myyntiedustaja - Pirkanmaa
View Details

August 20, 2024

Sorcolor
Maalausurakoiden projektimyyjä Pirkanmaalle
View Details