Messukeskus Events Catering vastaa tapahtumien, kokouksien ja tilaisuuksien ravintolapalveluista. Tilaisuuksia on laidasta laitaan- pienistä kokouksista isoihin gaaloihin ja osan tapahtumista löydätkin Messukeskuksen verkkosivuilta. Vauhtia ja langanpäitä siis piisaa- pysythän mukana ja langat hyppysissäsi!
Odotamme sinulta kokemusta isojen tapahtumien järjestämisestä sekä erinomaisia johtamistaitoja.
Meille asiakaspalvelu ja yhteistyö on tärkeää- palvelemme sisäisesti ja ulkoisesti vieraitamme. Olet pidetty työtoveri ja esihenkilö kiireestä ja muuttuvista tilanteista huolimatta. Sujuvan suomen kielen lisäksi operoit puhuen ja kirjoittaen myös englanniksi.
Toivomme, että sinulla on jo ainakin jonkin verran ymmärrystä tuloksellista liiketoiminnan johtamisesta myös lukujen kautta. Tarvitset myös perusosaamista tietotekniikan parista.
Meille tärkeää on välittäminen. Välitäthän työympäristöstäsi, työtovereista ja liiketoiminnastamme sekä ennen kaikkea asiakkaista.
Toimenkuvassasi pääset tekemään yhteistyötä eri osastojemme ja muiden sidosryhmien kanssa.
Tarjoamme ison yhtiön erinomaiset henkilöstöedut.
Työ alkaa tammikuussa 2025 tai sopimuksen mukaan.
Mikäli sinulla heräsi kysymyksiä, tuleva esihenkilösi Mari Luukkonen vastaa mielellään kysymyksiisi sähköpostitse mari.luukkonen@noho.fi