Job Opportunities in Finland


November 1, 2024

Puolustusvoimat

Ylöjärvi


Erikoistutkija (tutkimusalajohtaja, joukkotuhoasevaikutukset)

Pääesikunta julistaa haettavaksi erikoistutkijan viran. Tehtävä sijoittuu Puolustusvoimien tutkimuslaitokselle Ylöjärvelle.

Tutkimusalajohtajana johdat joukkotuhoasevaikutukset -tutkimusalan noin 10 hengen ryhmää ja sen tutkimustyötä. Toimit tutkimusalasi hallinnollisena esimiehenä ja johdat tutkimussuunnittelua sekä sen seurantaa. Tehtävään sisältyy tutkimustarpeiden edellyttämän osaamisen ja infrastruktuurin kehittämistä sekä verkostoitumista alan kotimaiseen ja kansainväliseen tutkimusyhteisöön. Lisäksi johdat laaja-alaisia ja vaativia projekteja.

Tutkimusalan tärkeimmät osaamisalueet ovat kemialliset ja biologiset aseet, säteilevät aineet ja ydinaseet sekä niiden asevaikutukset, uhka ja niiltä suojautuminen. Tutkimusalan johtaminen edellyttää näkemystä teknologioiden ja asiakkaiden tarpeiden kehittymisestä tulevaisuudessa, sekä yhteistyötä alan kansallisissa ja kansainvälisissä verkostoissa.

Tehtävän hoitaminen edellyttää matkustusvalmiutta kotimaassa 2-6 pv kuukaudessa ja muutamia ulkomaanmatkoja vuodessa.

Säädetyt kelpoisuus- ja kielitaitovaatimukset

Viran erityiset kelpoisuusvaatimukset:
  • hakuajan päättymiseen mennessä suoritettu soveltuva ylempi korkeakoulututkinto
  • virkamieheltä vaadittava molempien kotimaisten kielten taito
Puolustusvoimien viran yleiset kelpoisuusvaatimukset:
  • Suomen kansalaisuus ja yleiset nimitysperusteet
  • tehtävien edellyttämä luotettavuus
Lisätietoja: https://puolustusvoimat.fi/kelpoisuusvaatimukset

Hakijalta odotamme

Odotamme sinulta ylempää korkeakoulututkintoa tekniikan tai luonnontieteen alalta sekä vahvaa usean vuoden ajantasaista työkokemusta asiantuntijaorganisaation työyhteisön ja hallinnon johtamisesta. Odotamme myös kokemusta resurssien suunnittelusta sekä työilmapiirin kehittämisestä. Lisäksi odotamme sinulta ajantasaista osaamista joltakin seuraavista tutkimusaloilta:
  • kemia
  • kemiantekniikka
  • biotieteet
  • fysiikka (ionisoiva säteily, ydintekniikka, aerosolifysiikka).
Henkilökohtaisina ominaisuuksina arvostamme erinomaisia yhteistyö-, vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja sekä kykyä ristiriitojen sovittelemiseen. Lisäksi arvostamme muutosjohtamistaitoja, kykyä toiminnan organisointiin ja kehittämiseen sekä toimintakyvyn säilyttämistä haastavissa tilanteissa.

Luemme eduksi tutkijakoulutuksen, poikki- ja monitieteellisen osaamisen sekä ilmiöiden mallinnuskokemuksen.

Tehtävässä tarvitaan hyvää englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa mm. kansainväliseen vuorovaikuttamiseen.

Tarjoamme sinulle
Tarjoamme henkilöstöllemme monenlaisia palvelussuhde-etuja, mm.
  • tutkitusti hyvän työilmapiirin
  • mahdollisuuden täydennyskoulutukseen ja osaamisen kehittämiseen
  • etenemismahdollisuuksia tehtävä- ja seuraajasuunnittelun avulla
  • joustavia työaikamuotoja
  • vuokratuettuja palvelussuhdeasuntoja
  • liikuntamahdollisuuksia työajalla
  • virkistysalueita vapaa-ajan käyttöön
  • tuetun työpaikkaruokailun
  • työterveyshuollon palvelut
Yhteystietomme

Osastonjohtaja Katri Laatikainen puh. 0299 550 701

Hakemuksen lähettäminen

Toivomme hakemukset ensisijaisesti sähköisinä Valtiolle.fi-palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi kirjaamon postiosoitteeseen. Sekä hakemuksessa että kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID-numero. Kirjeen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä.

Puolustusvoimien palvelukeskus kirjaamo

PL 77
80101 Joensuu

Työnantaja

Puolustusvoimissa on tehty työtä, jolla on tarkoitus jo vuodesta 1918. Meillä työskentelee noin 12 500 ammattilaista työyhteisössä, joka kehittyy ja uudistuu yhteiskunnan ja turvallisuusympäristön muutoksia ennakoiden. Toimintamme perustuu yhteiseen arvoperustaan: isänmaallisuus, ammattitaito, oikeudenmukaisuus, vastuullisuus, luotettavuus ja yhteistyö. Pidämme huolta henkilöstöstämme tarjoamalla hyvät liikuntaedut, panostamalla osaamisen kehittämiseen sekä tukemalla työn ja arjen yhteensovittamista joustavilla työaika- ja etätyömahdollisuuksilla.

Tiedolla tulevaisuuteen! Puolustusvoimien tutkimuslaitos on monialainen tutkimusorganisaatio, joka kokoaa yhteen sotataitoon ja käyttöperiaatteisiin, puolustusmateriaaliin ja -teknologiaan sekä ihmisen toimintakykyyn liittyvää tutkimus- ja kehitystoimintaa. Sen tehtävänä on tuottaa tietoa puolustusta koskevan päätöksenteon tueksi sekä kehittää strategis-operatiivisen tason toimintatapoja, menetelmiä ja teknisiä ratkaisuja. Tutkimuslaitoksessa tutkitaan teknologioita, ihmisen toimintakykyä ja tapaa, jolla sotaväki toimii. Monitieteistä lähestymistapaa tarvitaan nykyisiin ja tuleviin puolustuksen haasteisiin vastaamiseksi. Puolustusvoimat tekee ensisijaisesti sellaista tutkimusta, jota ei ole muualta saatavissa tai jossa omavarainen asiantuntemus on kriittisen tärkeää.

Sijainti
Ylöjärvi

Tehtävän tiedot

Muut tehtävän tiedot

Lisätietoja: Meille tasa-arvo ja yhdenvertaisuus on tärkeää ja toivomme monipuolisesti hakemuksia eri taustoista ja ikäryhmistä sekä eri sukupuolta olevilta henkilöiltä.

Lähetäthän hakemuksesi sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta. Hakemuslomakkeella on tehtävää koskevia lisäkysymyksiä, joihin pyydämme sinua vastaamaan.

Hakijasta voidaan tämän suostumuksella tehdä turvallisuusselvitys (perusmuotoinen turvallisuusselvitys, turvallisuusselvityslaki 19 §).

Nimityspäätös edellyttää nimitettävän suostumusta huumausainetestaukseen (Valtion virkamieslaki 8 b §). Testaus suoritetaan työhöntulotarkastuksen yhteydessä koeaikana.

Tehtävässä noudatetaan virkamieslain 10 §: n mukaista koeaikaa.

Kyseessä on erikoistutkijan virka.

Haluatko tietää tarkemmin, millaista on työ Puolustusvoimissa? Tutustu monipuolisiin tehtäviimme osoitteessa https://puolustusvoimat.fi/toissa_puolustusvoimissa
Tehtävän taso: Johtava
Etätyö: Mahdollisuus työskennellä etänä
Etätyön kuvaus: Etätyö on mahdollista työtehtävien salliessa, etätyöstä sovitaan erikseen esimiehen kanssa. Etätyöpäivien enimmäismäärä on 12 päivää kuukaudessa.
Virka perustettu: Virka on viraston yhteinen.
Työaikamuoto: Muu
Lisätietoja työajoista: johtava virkamies, ESJA 15 virastotyöaikaa vastaava työaika, ESJA 16 johtava virkamies
Palkkatiedot: Puolustusvoimissa on käytössä tehtävän vaativuuden arviointiin perustuva palkkausjärjestelmä, jonka lisäksi maksetaan työssä menestymiseen perustuvaa henkilökohtaista palkanosaa. Aloittavan henkilön kokonaispalkka vaativuusluokassa ESJA 15-16 on koulutuksesta ja kokemuksesta riippuen 5 638,97 - 6 017,05 e/kk.

Latest Job Opportunities


November 6, 2024

Turun Yliopisto
Logopedian yliopisto-opettaja (50%)

Turku

View Details

November 6, 2024

HUS
Erikoistuva lääkäri Silmätaudit Silmätautien klinikka

Helsinki

OTHER

View Details

November 6, 2024

Qt Group
Account Manager, Qt for MCUs

Espoo

OTHER

View Details

November 6, 2024

Qt Group
Commercial Product Manager, Software Quality Solutions

Espoo

OTHER

View Details

November 6, 2024

Posti Group
Jouluntekijä Nurmijärven postinlajitteluun

Nurmijärvi

OTHER

View Details

November 5, 2024

Lime Technologies AB
Field Marketing Manager for Finland

Helsinki

View Details

November 5, 2024

Diakonissalaitos & Rinnekodit
Research Assistant/Project Researcher to a Project...

Turku

View Details

November 5, 2024

OSTP Finland Oy Ab
Production Planner

Pietarsaari

View Details

November 5, 2024

TietoAkseli Group
Trainee tilintarkastuspalveluihin

Jyväskylä

View Details

November 5, 2024

Kuurojen Palvelusäätiö (Dövas Servicestiftelse) sr
OHJAAJA PALVELUKESKUS ÅVIKIN PÄIVÄTOIMINTAAN

Hyvinkää

View Details

Similar Jobs


October 17, 2024

Puolustusvoimat
Erikoistutkija (analysointi)

Helsinki

View Details

October 10, 2024

Turun Yliopisto
Erikoistutkija (tai laboratoriopäällikkö/tutkimuskoordinaattori) soveltavan fotosynteesin alalle (Bioteknologian laitos) Turun yliopistoon

Turku

View Details

September 4, 2024

Turun Yliopisto
Erikoistutkija Lääketieteelliseen Bioinformatiikan keskukseen Turussa

Turku

View Details

New Jobs from This Company


November 5, 2024

Puolustusvoimat
Tietopalvelupäällikkö

Helsinki

View Details

November 1, 2024

Puolustusvoimat
Koneupseeri (erikoisupseeri)

Turku

View Details

October 31, 2024

Puolustusvoimat
Suunnittelija (valokuvaustoiminta)

Tuusula

OTHER

View Details

October 30, 2024

Puolustusvoimat
Puhepalveluasiantuntija

Tampere

OTHER

View Details

October 29, 2024

Puolustusvoimat
Toimistosihteeri

Siilinjärvi

View Details