Job Opportunities in Finland


September 30, 2024

Oulun yliopisto

Oulu

OTHER


Yliopistonlehtori, rahoitus, Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto, jonka noin 3600 työntekijää tuottavat korkeatasoiseen tutkimukseen pohjautuvaa uutta tietoa ja antavat tutkimukseen perustuvaa opetusta kestävämmän, älykkäämmän ja inhimillisemmän maailman rakentamiseksi. Oulun yliopistoyhteisössä toimii kaikkiaan noin 17 000 henkilöä. Pohjoisen tiedeyhteisömme toiminta on globaalisti vaikuttavaa ja luo edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle.
Haemme nyt Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun taloustieteen, laskentatoimen ja rahoituksen yksikköön,
Rahoituksen yliopistonlehtoria
Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu on AACSB-akkreditoitu kauppatieteellisen alan kansainvälinen tutkimus- ja koulutusyksikkö. Taloustieteen, laskentatoimen ja rahoituksen yksikkö on vastuussa alansa laadukkaasta koulutuksesta ja tutkimuksesta osana kauppakorkeakoulua.


Työtehtävät
Yliopistonlehtorina tehtäväsi on osallistua kauppakorkeakoulun opetukseen ja opiskelijoiden ohjaukseen sekä toteuttaa tieteellistä tutkimusta. Opetus perustuu nykyaikaisiin opetusmenetelmiin ja se toteutetaan luento-, ryhmä-, ja etäopetuksena. Toimit myös rahoituksen oppiaineen asiantuntijana kandidaattikoulutuksemme ja/tai maisteriohjelmiemme kehittämiseen liittyvissä toimikunnissa ja työryhmissä. Lisäksi vastuisiin kuuluu opiskelijavalintoihin osallistuminen sekä valintamenetelmien kehittäminen. Tarkemmista työtehtävistä sovitaan vuosittain työsuunnitelmassa kokonaistyöajan puitteissa.
Työtehtäväsi sisältävät esimerkiksi:
  • Opinnäytetöiden ohjausta sekä opiskelijoiden ohjausta.
  • Opetuksen sisällöllistä ja pedagogista suunnittelua, toteutusta ja kehittämistä sekä opetusmateriaalin tuottamista.
  • Opetukseen kuuluvat hallinnolliset tehtävät.
  • Osallistuminen opiskelijavalintoihin.
  • Osallistuminen tutkimustoimintaan.

Mitä tarjoamme?
  • Tuen asiantuntevalta ja innostuneelta noin 30 hengen tiimiltä, jossa pääset kehittymään ja jakamaan asiantuntemustasi.
  • Liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuja (e Passi). Lue lisää muista työsuhde-eduistamme.
  • Ison organisaation tarjoamat kehitys- ja uramahdollisuudet.
  • Merkityksellisen työn ja kansainvälisen toimintakulttuurin, jossa sinulla on vapaus työn ja muun elämän yhteensovittamiseen. Lisätietoa työskentelystä Oulun yliopistossa.


Tehtävään vaadittu osaaminen ja kokemus
Tehtävässä menestyminen edellyttää soveltuvaa tohtorintutkintoa, kykyä antaa laadukasta tutkimukseen perustuvaa opetusta ja kykyä ohjata opinnäytteitä sekä tehtävän alalle sijoittuvaa henkilöprofiilia. Sinulta odotetaan asiantuntijuutta rahoituksen oppiaineen perusteista ja teoreettisista lähtökohdista. Arvostamme laajaa tehtäväalueen osaamista, pedagogista koulutusta, taitoa tuottaa oppimateriaalia, kykyä antaa opetusta monipuolisesti, kokemusta opiskelijavalinnoista sekä tutkimusmeriittejä. Erityisesti arvostamme laaja-alaista kokemusta rahoituksen alalta. Tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää hyvää suomen kielen ja englannin kielen taitoa, tietoteknistä osaamista kuten Office -työkalujen käyttöä, kykyä etäopetuksen järjestämiseen ja ryhmätyötaitoja.
Mikäli tehtävään valitulla henkilöllä ei ole työsuhteen alkaessa yliopistopedagogisia tai niihin rinnastettavia opintoja, hänen odotetaan suorittavan näitä kahden vuoden kuluessa tehtävään ottamisesta vähintään 25 opintopisteen verran.


Palkkaus
Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva 1.1.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasolle 6-7. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 4400–5300 EUR/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.


Kuinka hakea?
Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 31.10.2024. Liitä mukaan:
  • Hakemus
  • CV
  • Julkaisuluettelo
  • Opetusportfolio
  • Muut mahdolliset liitteet
Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain. . Opetustaito arvioidaan opetusnäytteellä. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana.
Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, kuten eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia ja eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.
Lisätietoja
Lisätietoja antaa professori Petri Sahlström, Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu, puh. 040 7449655, petri.sahlström@oulu.fi
Työsopimuksen voimassaolo: vakituinen | Työsuhteen luonne: kokoaikainen | Paikkojen lukumäärä: 1 | Työllisyysaste: 100% | Paikkakunta: Oulu | Maakunta: Pohjois-Pohjanmaa | Maa: Finland | Ilmoitusnumero: 2024/456 | Yhteys: Petri Sahlström +358503506736, | Julkaistu: 2024-09-30 | Haku päättyy: 2024-10-31

Latest Job Opportunities


November 6, 2024

Turun Yliopisto
Logopedian yliopisto-opettaja (50%)

Turku

View Details

November 6, 2024

HUS
Erikoistuva lääkäri Silmätaudit Silmätautien klinikka

Helsinki

OTHER

View Details

November 6, 2024

Qt Group
Account Manager, Qt for MCUs

Espoo

OTHER

View Details

November 6, 2024

Qt Group
Commercial Product Manager, Software Quality Solutions

Espoo

OTHER

View Details

November 6, 2024

Posti Group
Jouluntekijä Nurmijärven postinlajitteluun

Nurmijärvi

OTHER

View Details

November 5, 2024

Lime Technologies AB
Field Marketing Manager for Finland

Helsinki

View Details

November 5, 2024

Diakonissalaitos & Rinnekodit
Research Assistant/Project Researcher to a Project...

Turku

View Details

November 5, 2024

OSTP Finland Oy Ab
Production Planner

Pietarsaari

View Details

November 5, 2024

TietoAkseli Group
Trainee tilintarkastuspalveluihin

Jyväskylä

View Details

November 5, 2024

Kuurojen Palvelusäätiö (Dövas Servicestiftelse) sr
OHJAAJA PALVELUKESKUS ÅVIKIN PÄIVÄTOIMINTAAN

Hyvinkää

View Details

Similar Jobs


October 8, 2024

Itä-Suomen yliopisto
Yliopistonlehtori, biolääketiede

Kuopio

OTHER

View Details

October 28, 2024

Oulun yliopisto
Yliopistonlehtori, Nano- ja molekyylisysteemi, Luonnontieteellinen tiedekunta

Oulu

OTHER

View Details

October 10, 2024

University of Lapland
Yliopistonlehtori, kasvatustiede

Rovaniemi

View Details

October 10, 2024

University of Lapland
Yliopistonlehtori, hallintotiede

Rovaniemi

View Details

September 23, 2024

Jyväskylän Yliopisto
Yliopistonlehtori, fysikaalinen kemia

Jyväskylä

View Details

October 22, 2024

Jyväskylän Yliopisto
Yliopistonlehtori, kliininen psykologia, erityisesti lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi

Jyväskylä

View Details

New Jobs from This Company


November 5, 2024

Oulun yliopisto
Doctoral Researcher in measuring and modeling the net ecosystem carbon balance of northern peatlands. Water, Energy and Environmental Engineering Research Unit

Oulu

OTHER

View Details

November 5, 2024

Oulun yliopisto
One Doctoral Researcher and one Postdoctoral Researcher in the Kvantum Institute Spearhead project in Inorganic Chemistry

Oulu

OTHER

View Details

November 4, 2024

Oulun yliopisto
Koulutusassistentti, lääketieteellinen tiedekunta

Oulu

OTHER

View Details

November 4, 2024

Oulun yliopisto
Postoctoral Researcher in Systems Epidemiology, Population Health, Faculty of Medicine

Oulu

OTHER

View Details

November 1, 2024

Oulun yliopisto
Postdoctoral Researcher in Aerosol Science

Oulu

OTHER

View Details