Job Opportunities in Finland


September 23, 2024

Jyväskylän Yliopisto

Jyväskylä


Yliopistonlehtori, fysikaalinen kemia

Kemian laitokselle haetaan Yliopistonlehtoria, fysikaalinen kemia 2.1.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan toistaiseksi.

Tehtävät ja edellytykset
Haemme innostunutta ja osaavaa yliopistonlehtoria fysikaalisen kemian oppiaineeseen. Tehtävässä pääset vastaamaan fysikaalisen kemian aine- ja syventävän tason laboratorio-opetuksesta, osallistut fysikaalisen kemian luento-opetukseen, ohjaat opinnäytetöitä sekä osallistut opetuksen ja oppimateriaalien suunnitteluun ja laatimiseen. Tehtävään kuuluu myös opetuksen jatkuva kehittäminen ja osallistuminen laitostehtäviin. Fysikaalisen kemian laboratoriotyöt painottuvat optiseen spektroskopiaan, laskennalliseen kemiaan, ja sähkökemiaan, joten tehtävään valittavalta henkilöltä edellytetään näistä aiheista riittävää osaamista.
Lisäksi yliopistonlehtorin odotetaan harjoittavan kansainvälisesti korkeatasoista tieteellistä tutkimusta aiheista, jotka tukevat laitoksen tutkimusprofiilia. Tutkimustyötä voit toteuttaa joko omassa tutkimusryhmässä tai osana olemassa olevaa tutkimusryhmää.
Hakijalta vaaditaan kokemusta ja näyttöjä sekä kemian opetuksesta että kansainvälisesti korkeatasoisesta tutkimuksesta. Pedagoginen koulutus ja kokemus fysikaalisen kemian laboratorio-opetuksesta ja/tai muusta opetuksesta katsotaan eduksi. Näytöt opetuksen kehittämisestä ja modernin opetusteknologian käytöstä luetaan myös eduksi.
Yliopistonlehtorin tehtävistä ja kelpoisuusvaatimuksista määrätään yliopiston johtosäännössä ja kielitaito-ohjeistuksissa. Hyvä englannin kielen taito ja kyky antaa opetusta englannin kielellä katsotaan hakijalle eduksi. Opetuskielenä painottuu suomi, mutta myös englantia käytetään.

Mitä tarjoamme?
Yliopistonlehtorin tehtäväkohtainen palkanosa määräytyy yliopistojen palkkausjärjestelmän opetushenkilöstön tehtävien vaativuustason 6-7 perusteella. Palkkasi on noin 4100–5200 euroa kuukaudessa riippuen aiemmasta osaamisestasi ja kokemuksestasi.
Tehtävän alkaessa käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.

Hakeminen
Hakemus on jätettävä viimeistään 18.10.2024 sähköisellä hakulomakkeella, johon tulee liittää PDF-muodossa englanninkielisinä:

  • Ansioluettelo (CV, max. 4 sivua), joka sisältää myös henkilökohtaisen ORCID-tunnisteen (toivotaan TENK:n ohjeen mukaista dokumenttia).

  • Motivaatiokirje.
  • Suomen Akatemian ohjeistuksen mukaisesti laadittu numeroitu julkaisuluettelo tieteellisistä ja muista julkaisuista, joilla hakija haluaa osoittaa kelpoisuutensa ja ansionsa tehtävään.
  • Enintään 5 julkaisua, jotka on numeroitava julkaisuluettelon mukaisesti (yhtenä PDF-tiedostona) tai valitut julkaisut -tiedosto, josta löytyy linkit valittuihin julkaisuihin (enintään 5).
  • Lyhyt kirjallinen selostus (max. 3 sivua) hakijan tutkimusansioista, tutkimuksen johtamisesta ja tutkimusrahoituksen hakemisesta sekä tehtävään liittyvä tutkimussuunnitelma ja visio siitä, miten hakijan nykyinen ja tuleva toiminta tukee Jyväskylän yliopistossa tehtävää tutkimusta ja kansainvälistä yhteistyötä.
  • Ohjeistuksen mukaisesti laadittu opetusportfolio eli kirjallinen selostus pedagogisesta koulutuksesta ja opetusansioista (ohjeistus Tule meille töihin -sivustolla). Lisäksi lyhyt kuvaus (max. 2 sivua) hakijan opetusfilosofiasta ja suunnitelmista tehtävään liittyvän opetuksen suhteen.
  • Lyhyt (max. 1 sivu) kuvaus mahdollisista muista ansioista, joilla hakija haluaa osoittaa sopivuuttaan haettavaan tehtävään (liitä kohtaan muu liite).

Huom. jokaisen liitetiedoston nimessä on esiinnyttävä hakijan nimi.



Tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (Turvallisuusselvityslaki 726/2014). Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

Lisätietoja antavat kemian laitoksen johtaja, professori Mika Pettersson, puh. +358 50 310 9969, mika.j.pettersson@jyu.fi tai kemian laitoksen tutkimuksesta vastaava varajohtaja, fysikaalisen kemian oppiaineen vastuuprofessori Karoliina Honkala +358 40 805 3686, karoliina.honkala@jyu.fi.

Haku alkaa ja päättyy
Kemian laitos
Kemian laitos on kansainvälisesti tunnettu korkealaatuisesta tutkimuksesta ja opetuksesta. Opetamme kemiaa laaja-alaisesti ja tutkimusperustaisesti oppiainerajat ylittäen ja yhteisöllisyyttä vaalien. Uudistamme opetustamme hallitusti yhteistyössä ja keskustellen. Laitoksen tutkimuksen vahvuusalat ovat: funktionaaliset molekyylit ja materiaalit, kemiallinen nanotiede, kiertotalous ja kemian opetus. Kemian laitoksen monipuolinen laitekanta mahdollistaa korkeatasoisen, kansainvälisen tutkimusyhteistyön sekä monipuolisen opetuksen. Laitoksen toiminnan ytimessä on tiivis yhteistyö sekä yksikön sisällä kuin myös ulkopuolisten toimijoiden kanssa. Tämä näkyy mm. tutkimuslaitteiden laajassa yhteiskäytössä. Laitoksella arvostetaan syvällistä perustutkimusta ja siihen perustuvien uusien sovellusten kehittämistä. Noin 130 hengen työyhteisössämme kansainvälisen henkilöstön osuus on merkittävä, mikä tuo toimintaamme monipuolista osaamista ja näkökulmia.
Jyväskylän yliopisto on 2500 asiantuntijan ja 14 500 opiskelijan ihmisläheisestä yhteisöstä jokaisen on helppo löytää paikkansa. Meille on tärkeää, että yhteisömme jäsenet voivat hyvin ja heillä on mahdollisuudet kasvaa ja kehittyä. Kaunis puistokampuksemme sijaitsee Jyväskylän keskustassa. Olemme savuton ja tuoksuton työpaikka. Jyväskylän yliopisto on Keski-Suomen kolmanneksi suurin työnantaja.
X
Puhelin: 014 260 1211
Sähköposti: jy-rekrytointi@jyu.fi
Sijainti: Seminaarinkatu 15
Hakulomaketta ei voi tallentaa luonnoksena, sinulla on 6 tuntia aikaa hakemuksen täyttämiseen ennen aikakatkaisua. Lähettämisen jälkeen voit palata muokkaamaan hakemusta sähköpostitse saamasi linkin kautta. Hakemusta voi muokata hakuajan päättymiseen asti.

Latest Job Opportunities


November 6, 2024

Turun Yliopisto
Logopedian yliopisto-opettaja (50%)

Turku

View Details

November 6, 2024

HUS
Erikoistuva lääkäri Silmätaudit Silmätautien klinikka

Helsinki

OTHER

View Details

November 6, 2024

Qt Group
Account Manager, Qt for MCUs

Espoo

OTHER

View Details

November 6, 2024

Qt Group
Commercial Product Manager, Software Quality Solutions

Espoo

OTHER

View Details

November 6, 2024

Posti Group
Jouluntekijä Nurmijärven postinlajitteluun

Nurmijärvi

OTHER

View Details

November 5, 2024

Lime Technologies AB
Field Marketing Manager for Finland

Helsinki

View Details

November 5, 2024

Diakonissalaitos & Rinnekodit
Research Assistant/Project Researcher to a Project...

Turku

View Details

November 5, 2024

OSTP Finland Oy Ab
Production Planner

Pietarsaari

View Details

November 5, 2024

TietoAkseli Group
Trainee tilintarkastuspalveluihin

Jyväskylä

View Details

November 5, 2024

Kuurojen Palvelusäätiö (Dövas Servicestiftelse) sr
OHJAAJA PALVELUKESKUS ÅVIKIN PÄIVÄTOIMINTAAN

Hyvinkää

View Details

Similar Jobs


September 30, 2024

Oulun yliopisto
Yliopistonlehtori, rahoitus, Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Oulu

OTHER

View Details

October 8, 2024

Itä-Suomen yliopisto
Yliopistonlehtori, biolääketiede

Kuopio

OTHER

View Details

October 28, 2024

Oulun yliopisto
Yliopistonlehtori, Nano- ja molekyylisysteemi, Luonnontieteellinen tiedekunta

Oulu

OTHER

View Details

October 10, 2024

University of Lapland
Yliopistonlehtori, kasvatustiede

Rovaniemi

View Details

October 10, 2024

University of Lapland
Yliopistonlehtori, hallintotiede

Rovaniemi

View Details

October 22, 2024

Jyväskylän Yliopisto
Yliopistonlehtori, kliininen psykologia, erityisesti lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi

Jyväskylä

View Details

New Jobs from This Company


November 5, 2024

Jyväskylän Yliopisto
Kaksi koulutussuunnittelijaa

Jyväskylä

View Details

November 5, 2024

Jyväskylän Yliopisto
Yliopistonopettaja, Suomen kieli ja suomi toisena ja vieraana kielenä (S2)

Jyväskylä

View Details

November 4, 2024

Jyväskylän Yliopisto
2-3 yliopistonopettajaa / yliopistonlehtoria, ohjelmistotekniikka ja tietojenkäsittelytiede

Jyväskylä

View Details

November 1, 2024

Jyväskylän Yliopisto
Professori tai apulaisprofessori (Associate Professor, tenure track), Terveystiede (erityisesti liikuntalääketiede)

Jyväskylä

View Details

October 30, 2024

Jyväskylän Yliopisto
Yliopistonopettaja, liiketoimintainnovaatiot ja kestävä liiketoiminta

Jyväskylä

View Details