Job Opportunities in Finland


August 7, 2024

Wippii Work

Kajaani


Infrastructure Support Engineer, Onitio, Kajaani

Vahvasti vuodesta 1978 saakka IT- ja palvelualalla toiminut Onitio on noussut Pohjoismaiden edelläkävijäksi ja arvokkaaksi teknologiakumppaniksi useilla teknologia-alueilla. Onitiolla tehdään merkityksellistä työtä varmistamalla, että teknologia toimii ja arki yhteiskunnassamme rullaa. Onitiolaisia on yhteensä jo noin 1500, joista Suomessa työskentelee noin 300 työntekijää.

Haemme nyt asiakkaallemme Onitiolle ongelmanratkaisukykyistä Infrastructure Support Engineeria Kajaaniin.

Mitä tehtävä edellyttää?

Tässä tehtävässä tulet liittymään paikalliseen asiantuntijatiimiin ylläpitämään ja huoltamaan konesalissa olevaa erikoislaitteistoa. Suoritat suunniteltuja ylläpito- ja korjaustehtäviä, kirjaat tehdyt toimenpiteet tikettijärjestelmiin sekä noudatat asiakkaan muutoksenhallintaprosesseja. Tehtäviisi kuuluu myös teknisten ohjeistusten tarkkaa seuraamista, komponenttien vaihtamista ja kriittisten ongelmien analysointia sekä tehokasta ja huolellista vian korjaamista.

Tehtävässä pääset tekemään yhteistyötä paikallisen tiimin, asiakkaan ja etätuen kanssa monimutkaisten ongelmien ratkaisemiseksi. Yhdessä tiimin kanssa jaat sekä keräät tietoa ongelmien ratkaisuista. Komponenttien vaihtamisen lisäksi opit ja pääset käyttämään erilaisia ohjelmistoja ja prosesseja, kuten Connect, Share Point, Smart Store.


Työsuhde on 6kk määräaikainen, mutta jatko on myös mahdollinen. Työ on kokoaikainen viikkotunnein 37,5h/vko. Töitä tehdään asiakkaan tiloissa arkisin klo 9-17 välillä.


Tehtävään valitulle tarjoamme:


  • mielenkiintoisen ja monipuolisen tehtävän vaihtelevien työtehtävien parissa
  • kilpailukykyisen kuukausipalkkauksen
  • työnkuvan, jossa pääset kehittämään osaamistasi ja oppimaan uutta
  • ammattitaitoisten työkaverien ja osaavan organisaation tuen
  • työterveyshuollon Mehiläisessä.
Hakijoilta toivomme:
  • vähintään 2-5 vuoden kokemusta ICT laitteistoista ja konesalityöskentelystä
  • hyvää tuntemusta tietotekniikan komponenteista ja niiden toimintaperiaatteista
  • hyvää suullista ja kirjallista suomen ja englannin kielen taitoa
  • hyviä vuorovaikutus- ja tiimitaitoja
  • positiivista asennetta ja lähestymistapaa asiakaspalveluun sekä tehtävien suorittamiseen.
Jätäthän hakemuksesi ja englanninkielisen CV:n meille mahdollisimman pian, jotta pääsemme tutustumaan osaamiseesi. Haastattelemme hakijoita jo hakuajalla ja haussa huomioimme ainoastaan sähköisessä muodossa jätetyt hakemukset rekrytointijärjestelmämme kautta.

Latest Job Opportunities


October 21, 2024

Turun Yliopisto
Tutkijatohtori (sijaisuus)

Turku

View Details

October 21, 2024

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Ratainsinööri, raitioradat

Helsinki

OTHER

View Details

October 21, 2024

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Rata-asiantuntija, ratainvestoinnit

Helsinki

OTHER

View Details

October 21, 2024

Puolustusvoimat
Kenttäsairaanhoitaja

Sodankylä

View Details

October 20, 2024

EY
Communication Advisor - family leave substitute

Helsinki

View Details

Similar Jobs


October 10, 2024

Kone
Manager, Connectivity & Operations Infrastructure

Espoo

OTHER

View Details

September 9, 2024

Wippii Work Oy
Infrastructure Support Engineer, Onitio, Kajaani

Kajaani

OTHER

View Details

September 11, 2024

Tampereen Yliopisto
Tenure track position (Road and railway infrastructures), 1-2 positions / Tenure track -tehtävä (Infrarakenteet), 1-2 tehtävää

Tampere

View Details

September 13, 2024

Sofigate
Solution Owner for infrastructure, network and security...

Espoo

View Details

September 24, 2024

Tampereen Yliopisto
Infrastructure Manager of SiPFAB pilot line for WBG device packaging at Tampere University / Infrastruktuuripäällikkö, Tampereen yliopiston sirujen paketointipilottilinja

Tampere

View Details

September 24, 2024

Tampereen Yliopisto
Infrastructure Manager of SiPFAB pilot line for WBG device packaging at Tampere University / Infrastruktuuripäällikkö, Tampereen yliopiston sirujen paketointipilottilinja

Tampere

View Details

New Jobs from This Company


October 18, 2024

Wippii Work
Työnjohtaja, rakennusala, Saneerausyhtymä Oy

Helsinki

View Details

October 7, 2024

Wippii Work
Menekinedistäjä Uudenmaan alueelle keikkatyöhön, Reduna...

Helsinki

View Details

October 4, 2024

Wippii Work
Asiakasneuvoja kokoaikainen, Lähitaksi Oy

Helsinki

OTHER

View Details

September 19, 2024

Wippii Work
Rengasasentaja sesonkiin, Euromaster Keminmaa

Keminmaa

View Details

July 31, 2024

Wippii Work
Terminaalityöntekijöitä keikkatyöhön Turkuun

Turku

View Details