Job Opportunities in Finland


September 25, 2024

Jyväskylän Yliopisto

Jyväskylä


Yliopistonopettaja, varhaiskasvatustiede


Haemme Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitokselle varhaiskasvatustieteen yliopistonopettajaa ajalle 1.11.2024 - 31.7.2028.


Tehtävät ja edellytykset

Yliopistonopettajan tehtävässä painottuvat varhaiskasvatustieteeseen liittyvät opetustehtävät (esim. esi- ja alkuopetuksen pedagogiikka, matematiikka, kielitietoisen ja monikielisen pedagogiikan opetus, pedagoginen asiantuntijuus) sekä varhaiskasvatuksen ohjattujen harjoitteluiden ja kandidaatin tutkielmien ohjaus. Lisäksi tehtäviin sisältyy tiedekunnan ja varhaiskasvatustieteen tutkimusperustaista pedagogista kehittämistyötä sekä osallistumista laitostehtäviin. Tehtävässä edellytetään vahvoja vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja.
Tehtävässä edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa ja varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuutta. Eduksi katsotaan varhaiskasvatustieteen teemoihin liittyvä tohtorin tutkinto, meneillään olevat jatko-opinnot tai kiinnostus jatko-opintoihin, valmius ohjata opinnäytetöitä sekä hyvä perehtyneisyys tutkimusmenetelmiin. Lisäksi eduksi katsotaan kokemus varhaiskasvatuksen opettajien koulutuksesta, opetustehtävistä ja koulutuksen kehittämisestä.
Yliopistonopettajan tehtävistä ja kelpoisuusvaatimuksista määrätään yliopiston johtosäännössä ja kielitaito-ohjeistuksissa.


Mitä tarjoamme?

Osaava ja hyvinvoiva tiedeyhteisö
Jyväskylän yliopistossa olet arvostettu yliopistoyhteisön jäsen, jossa saat mahdollisuuden vaikuttaa koulutuksen rakenteeseen sekä sisältöön. Pääset osaksi kansainvälistä ja monitieteistä yhteisöämme, jossa jokaisen hyvinvointi on tärkeää. Tarjoamme kampuksella ja sen läheisyydessä hyvät puitteet liikkuvaan ja hyvinvoivaan elämäntapaan.
Tehtävä asettuu yliopistojen palkkausjärjestelmän opetus- ja tutkimushenkilöstön tehtävien vaativuustasolle 5. Palkkasi on noin 3500-4100 euroa kuukaudessa riippuen osaamisestasi ja aiemmasta kokemuksestasi.
Tehtävää täytettäessä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa.


Hakeminen

Sähköiseen hakulomakkeeseen tulee liittää seuraavat dokumentit PDF-muodossa:
1) Ansioluettelo (CV), joka laaditaan hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen sekä ottaen huomioon mahdollisuuksien mukaan ansioluettelomalli
2) Lyhyt (2-3 sivua) kirjallinen selostus pedagogisesta koulutuksesta ja opetusansioista (opetusportfolio)
3) Numeroitu luettelo hakijan tieteellisistä ja muista julkaisuista. Julkaisuluettelo tulee laatia noudattaen Suomen Akatemian ohjeistusta
4) Motivaatiokirje


Lisätietoja antaa:
Kasvatustieteiden laitoksen johtaja Tarja Ladonlahti, tarja.ladonlahti@jyu.fi



Haku alkaa ja päättyy
Kasvatustieteiden laitos
Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta on vahvoilta juurilta ponnistava ja rohkeasti kestävää tulevaisuutta rakentava tutkimus- ja koulutusyksikkö. Tiedekunnan missiona on Oppiminen ja hyvinvointi kestävän tulevaisuuden yhteiskunnan rakentajana. Opettajankoulutuksessa sekä psykoterapeuttikoulutuksessa tiedekunta on maan kärkitoimijoita.
Tiedekunnan korkeatasoisen ja kansainvälisesti tunnetun tutkimuksen vahvuuksia ovat oppiminen, opetus ja vuorovaikutus. Tutkimuksen viisi painopistettä ovat: Koulutus, opetus ja interventiot; Oppimisen psykologinen ja neurokognitiivinen perusta; Vuorovaikutteiset ja teknologiset oppimisympäristöt; Lapsuus, perhe, vuorovaikutus ja hyvinvointi sekä Hyvinvointi, oppiminen ja vuorovaikutus työssä. Tiedekunnassa koordinoitavia infrastruktuureja ja verkostoja ovat mm. monitieteinen aivotutkimus (CIBR), ihmistieteiden metodikeskus (IHME), psykoterapian opetus- ja tutkimusklinikka, monitieteinen perhe- ja lapsuustutkimus sekä oppimisen ja opetuksen tutkimus (CLT). Tiedekunnassa toimii myös Suomen Akatemian rahoittama Oppimisen dynamiikan ja interventiotutkimuksen huippututkimusyksikkö (www.interlearn.fi)
X
Puhelin: (014) 260 1211
Sähköposti: jy-rekrytointi@jyu.fi
Sijainti: Seminaarinkatu 15
Tietoa hakijalle
Hakulomaketta ei voi tallentaa keskeneräisenä ilman sen lähettämistä rekrytointijärjestelmään. Voit kuitenkin palata muokkaamaan ja täydentämään hakemustasi sen lähettämisen jälkeen hakuajan päättymiseen saakka. Saat linkin hakemuksesi muokkaamista varten sähköpostiisi, kun olet tallentanut hakemuksesi järjestelmään.
Sinulla on 6 tuntia aikaa työhakemuksesi täyttämiseen ennen aikakatkaisua.

Latest Job Opportunities


November 6, 2024

Turun Yliopisto
Logopedian yliopisto-opettaja (50%)

Turku

View Details

November 6, 2024

HUS
Erikoistuva lääkäri Silmätaudit Silmätautien klinikka

Helsinki

OTHER

View Details

November 6, 2024

Qt Group
Account Manager, Qt for MCUs

Espoo

OTHER

View Details

November 6, 2024

Qt Group
Commercial Product Manager, Software Quality Solutions

Espoo

OTHER

View Details

November 6, 2024

Posti Group
Jouluntekijä Nurmijärven postinlajitteluun

Nurmijärvi

OTHER

View Details

Similar Jobs


September 24, 2024

Jyväskylän Yliopisto
Yliopistonopettaja, ruotsin kieli

Jyväskylä

View Details

September 25, 2024

Jyväskylän Yliopisto
Yliopistonopettaja, erityispedagogiikka

Jyväskylä

View Details

November 5, 2024

Jyväskylän Yliopisto
Yliopistonopettaja, Suomen kieli ja suomi toisena ja vieraana kielenä (S2)

Jyväskylä

View Details

October 30, 2024

Jyväskylän Yliopisto
Yliopistonopettaja, liiketoimintainnovaatiot ja kestävä liiketoiminta

Jyväskylä

View Details

October 24, 2024

Jyväskylän Yliopisto
Yliopistonopettaja, kasvatustiede

Jyväskylä

View Details

New Jobs from This Company


November 5, 2024

Jyväskylän Yliopisto
Kaksi koulutussuunnittelijaa

Jyväskylä

View Details

November 5, 2024

Jyväskylän Yliopisto
Yliopistonopettaja, Suomen kieli ja suomi toisena ja vieraana kielenä (S2)

Jyväskylä

View Details

November 4, 2024

Jyväskylän Yliopisto
2-3 yliopistonopettajaa / yliopistonlehtoria, ohjelmistotekniikka ja tietojenkäsittelytiede

Jyväskylä

View Details

November 1, 2024

Jyväskylän Yliopisto
Professori tai apulaisprofessori (Associate Professor, tenure track), Terveystiede (erityisesti liikuntalääketiede)

Jyväskylä

View Details

October 30, 2024

Jyväskylän Yliopisto
Yliopistonopettaja, liiketoimintainnovaatiot ja kestävä liiketoiminta

Jyväskylä

View Details