Job Opportunities in Finland


October 15, 2024

Antell

Kirkkonummi

OTHER


Vuoromestari


Haemme lounasravintolaan joustavaa, motivoitunutta ja ammattitaitoista Vuoromestaria, joka taitaa niin lounasbuffetin kuin edustus- ja a la cartenkin. Sinulla on kiinnostus ja osaaminen erilaisten asiakaslähtöisten menujen tuottamiseen ja tekemiseen yhdessä ravintolapäällikön kanssa ja itsenäisesti. Valmistat maistuvaa lounasruokaa sekä huolehdit raaka-ainekäytöstä ja ruoan laadusta. Osaat roolissasi kehittää toimintaa ja palvelet aina ammattitaidolla laadusta tinkimättä. Tehtäviisi kuuluvat myös raaka-ainetilauksiin osallistuminen, omavalvonta, ruokalistasuunnittelua sekä jonkin verran astiahuoltoa.
Toivomme, että sinulla on tehtävään sopiva koulutus ja kokemusta vastaavista tehtävistä. Olet kehittämishaluinen, innovatiivinen ja rohkea ravintola-alan moniosaaja, jonka intohimona on valmistaa ruokaa isolla sydämellä. Loihdit ravitsevaa, maukasta ja herkullisen näköistä lounasta. Toimit osana osaavaa tiimiämme, mutta pystyt itsenäiseen työskentelyyn. Omaat hyvät yhteistyötaidot, osaat organisoida työt tehokkaasti ja pystyt nopeasti reagoimaan muuttuviin tilanteisiin. Olet tottunut käyttämään järjestelmiä työsi ohessa. Edellytämme hygieniapassia, sekä suomen ja englannin kielien taitoa.
Tarjoamme sinulle monipuolisen ja merkityksellisen työtehtävän, ja saat tueksesi lämminhenkisen ja välittävän työyhteisön. Innostumme teknologioista, jotka auttavat arjessamme, joten saat ammattitaitosi rinnalle myös nykyaikaiset työkalut. Meillä pääset vaikuttamaan omaan työhösi ja kehittämään ammattitaitoasi.
Lisäksi tarjoamme sinulle:
  • monipuolisen päivätyön herkullisia makunautintoja hakevien asiakkaiden parissa
  • osaamisen ja tehtävänmukaisen palkan, palkitsemme myös onnistumisista
  • liikunta-, kulttuuri-, työmatka- ja hierontaedun
  • lakisääteistä laajemman työterveyshuollon 24/7
  • työvaatteet ja työkenkätuen
  • mahdollisuuden jatkuvaan kehittymiseen ja koulutuksiin
Lisätietoja tehtävästä antaa ravintolapäällikkö, yhteystiedot löydät ilmoituksen alaosasta.
Kiinnostuitko? Lähetä meille hakemuksesi sekä ansioluettelosi. Huomioithan, että aloitamme haastattelut jo hakuaikana, ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

Antell tekee aidosti hyvää! Antell tarjoaa herkullisia makunautintoja noin 60:ssä lounas- ja henkilöstöravintolassa ympäri Suomen. Arjen iloisten lounashetkien lisäksi tarjoamme asiakkaillemme ihania makuja ja elämyksiä kokouksissa ja muissa tilaisuuksissa. Haluamme olla mukana rakentamassa asiakkaidemme hyvinvointia. Osaamisemme ytimessä on monipuolinen, hyvää tekevä ja herkullinen ruoka. Perheyrityksemme palveluksessa työskentelee noin 300 osaavaa ammattilaista.
Löydät meidät somesta
  • Facebook
  • Instagram
  • Linked In


Työ alkaa
Heti
Työaikamuoto
Kokoaikatyö
Työsuhteen tyyppi
Toistaiseksi voimassa oleva
Palkka
Sopimuksen mukaan
Muut vaatimukset
Hygieniapassi, Anniskelupassi, Ajokortti
Ravintola yhtiö
Antell Eteläinen Oy
Ravintolan nimi
Antell Prysmian
Ravintolan osoite
Kaapelitie 68 02490 Kirkkonummi
Paikkakunta
Kirkkonummi
Yhteyshenkilön nimi
Jorma Pesola
Yhteyshenkilön sähköposti
jorma.pesola@antell.fi
Yhteyshenkilön puhelin
0503430579

Latest Job Opportunities


November 6, 2024

Turun Yliopisto
Logopedian yliopisto-opettaja (50%)

Turku

View Details

November 6, 2024

HUS
Erikoistuva lääkäri Silmätaudit Silmätautien klinikka

Helsinki

OTHER

View Details

November 6, 2024

Qt Group
Account Manager, Qt for MCUs

Espoo

OTHER

View Details

November 6, 2024

Qt Group
Commercial Product Manager, Software Quality Solutions

Espoo

OTHER

View Details

November 6, 2024

Posti Group
Jouluntekijä Nurmijärven postinlajitteluun

Nurmijärvi

OTHER

View Details

November 5, 2024

Lime Technologies AB
Field Marketing Manager for Finland

Helsinki

View Details

November 5, 2024

Diakonissalaitos & Rinnekodit
Research Assistant/Project Researcher to a Project...

Turku

View Details

November 5, 2024

OSTP Finland Oy Ab
Production Planner

Pietarsaari

View Details

November 5, 2024

TietoAkseli Group
Trainee tilintarkastuspalveluihin

Jyväskylä

View Details

Similar Jobs


October 8, 2024

Soupster Family
Vuoromestari

Helsinki

View Details

New Jobs from This Company


October 15, 2024

Antell
Vuoromestari

Kirkkonummi

OTHER

View Details