Asuuko sinussa ripaus jouluhenkeä? Entä haluaisitko olla mukana tekemässä joulusta entistä ikimuistoisempaa? Tule varmistamaan kanssamme, että asiakkaat saavat tarvitsemansa tuotteet ja joululahjat päätyvät ajoissa oikean kuusen alle!
Etsimme joukkomme asiakaspalveluhenkisiä ja positiivisia sesonkityöntekijöitä osaksi Verkkiksen vilkasta joulusesonkia. Arvostamme kokemustasi vastaavista työtehtävistä ja nostamme hattua tehtävää tukevista opinnoista, mutta vielä tärkeämpää on innokas asenne ja halu oppia uutta. Me Verkkiksellä pyrimme tarjoamaan ensiluokkaisia asiakaskokemuksia, toivomme että sinulla on sama tavoite!
Tarjolla olevat työtehtävät ovat pääasiassa osa-aikaisia. Tuntimäärät ja työn aloitusajat vaihtelevat tehtävän mukaan. Suurin osa tehtävistä alkaa marraskuun alkupuolella kestäen joulukuun loppuun saakka.
Verkkis tarjoaa sinulle persoonallisen ja kannustavan työyhteisön
Verkkiksellä työskennellessä pääset oppimaan paljon uutta vaihtelevien ja monipuolisten työtehtävien parissa. Lupaamme sinulle monia oppimismahdollisuuksia ja saat arvokasta työkokemusta tulevaisuuttasi varten. Olemme kehittämisintoinen työyhteisö. Meillä jokainen todella pääsee jättämään oman kädenjälkensä kokonaisuuteen. Meille tärkeää on, että asiat, joita edistämme, ovat pitkällä tähtäimellä vaikuttavia ja kasvumme mukana skaalattavia. Olemme eteenpäin katsova rohkea porukka, jossa sinulle on innostavaa ja turvallista esittää kehitysideoitasi.
Kulttuuriamme kuvatessamme puhumme usein verkkisläisyydestä. Se pitää sisällään toisaalta huumorintajuisen ja persoonallisen yhteisön, jossa jokainen saa olla omanlaisensa, mutta lisäksi se on toimeen tarttuvaa reippautta, intohimoa omiin vastuualueisiin, inhimillisyyttä, rehellisyyttä sekä halua löytää parhaat ratkaisut kuhunkin tilanteeseen luovuutta käyttäen.
Ei ole vain yhtä oikeaa tapaa tehdä töitä, vaan tärkeintä on aina yhteinen maali. Se syntyy rakkaudesta leipälajiin: verkkokaupan pioneerina pysymiseen. Yhteisöllisyys, ketteryys, asiakaslähtöisyys sekä into tuotteita kohtaan ovat supervoimiamme, eivätkä ne tunnu lähtevän meistä verkkisläisistä kulumallakaan.
Osa sesonkityöntekijöistämme jatkaa Verkkis-uraansa sesongin jälkeen esimerkiksi opintojen ohella tai kesätöissä. Huomaathan, että edellytämme sesonkityöntekijöiltämme vähintään 18-vuoden ikää.
Jos haluat lukea lisää Verkkiksestä työnantajana, voit vierailla osoitteessa: https://meilletoihin.verkkokauppa.com/.
Olethan valmis levittämään joulun taikaa ympärillesi? Liity mukaan Verkkiksen jouluun! ❤️
Hakuaika sesonkitehtäviin on käynnissä 9.10.-30.10.2024.
Tutustu sesonkipaikkoihimme ja hae sinua kiinnostavaan tehtävään:
Sales Specialist, Raisio
Sales Specialist, Helsinki
Jätäthän hakemuksesi järjestelmän kautta "Hae tähän työpaikkaan" -painikkeesta. Emme valitettavasti pysty käsittelemään sähköpostitse tulleita hakemuksia.