Kieli- ja käännöstieteiden laitos on kansainvälinen kielten tutkimuksen ja opetuksen keskus. Vahvuutemme on opetus- ja tutkimusyhteistyö. Tutkimme muun muassa eri kieliin ja kulttuureihin liittyviä ilmiöitä, kuten monikielisyyttä ja kielikontakteja eri aikoina, vuorovaikutusta ja variaatiota, kielen ja kognition ilmiöitä, käännöksiin ja kirjallisuudentutkimukseen liittyviä kysymyksiä.
Humanistinen tiedekunta kehittää ympäröivää yhteiskuntaa kouluttamalla laaja-alaisesti suuntautuneita, avarakatseisia ja kriittisiä asiantuntijoita sekä Suomen että kansainvälisen yhteisön tarpeisiin. Tehtävämme on toimia sivistyksen ylläpitäjänä ja puolestapuhujana. Tiedekunta toimii kahdella paikkakunnalla, Turussa ja Porissa.
Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä. Tarjoamme mielenkiintoisia urapolkuja, kannustamme jatkuvaan oppimiseen ja panostamme yhteisömme hyvinvointiin. Tule meille tekemään työtä, jolla on merkitystä muuttuvassa maailmassa!
Tietoa hakijalle
Hakulomaketta ei voi tallentaa keskeneräisenä. Voit kuitenkin palata muokkaamaan ja täydentämään hakemustasi sen lähettämisen jälkeen aina hakuajan päättymiseen saakka. Saat linkin hakemuksesi muokkaamista varten sähköpostiisi, kun olet jättänyt hakemuksesi järjestelmään.
Sinulla on 6 tuntia aikaa työhakemuksesi täyttämiseen ennen aikakatkaisua.