Haemme Lähi Tapiolan työtapaturmavakuutuksen matemaatikkoa vakituiseen työsuhteeseen. Työtapaturmavakuutuksen lisäksi tulet toimimaan potilasvakuutuksen parissa.
Tehtävänäsi on yritysasiakkaiden työtapaturmavakuutuksen erikoismaksuasiakkaiden hinnoittelu, laskelmien tekeminen, raportointi, asiakaskohtainen asiantuntijapalvelu, palvelukanavien tukihenkilönä toimiminen sekä palveluprosessien kehittäminen. Tehtäviisi kuuluvat myös vakuutustuotteiden kannattavuuden seuranta.
Potilasvakuutuksessa tehtävänäsi on hinnoittelu ja sen kehittäminen sekä kannattavuusanalysointi.
Tehtävässä onnistuminen edellyttää sinulta hyviä matemaattisia valmiuksia ja kiinnostusta numeroista, yhteistyötaitoja sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn.
Vahinkoyhtiöstä lyhyesti
Vahinkoyhtiö on Lähi Tapiola-ryhmän emoyhtiö, työtapaturmavakuuttaja sekä suomalaisten suuryritysten vakuuttaja, sijoittaja ja rahoittaja. Meillä työskentelee 370 vakuutus-, sijoitus- ja rahoitusalan ammattilaista pk-seudulla sekä valtakunnallisesti eri puolilla Suomea. Olemme osa noin 3800 ammattilaisen Lähi Tapiola-ryhmää. Asiakaslähtöisyys, vastuullisuus sekä yhteistyön kulttuuri ovat Vahinkoyhtiön strategian kulmakiviä.