Job Opportunities in Finland


September 5, 2024

Servica Oy

OTHER


Laitoshuoltaja/siivooja Kuopion keskustan alueelle

Servica on Pohjois-Savon suurimpia työnantajia. Olit sitten kokenut konkari tai alalla ensiaskelia ottava, meillä pääset osaksi yli 1 800 osaajan työyhteisöä. Servicassa pääset tekemään aidosti merkityksellistä työtä, sillä ilman meitä jäisi monen muun työ tekemättä. Oikeudenmukaisuus, tasa-arvoisuus ja vastuullisuus ovat työmme tienviittoja, ja haluamme olla aina luottamuksen arvoisia. Teemme työtä ihmiseltä ihmiselle ja palvelemme sydämellä, ja se näkyy kaikille asiakkaillemme. Meillä on rohkeutta ja tahtoa pyrkiä parempaan.
Haemme nyt laitoshuoltajaa/siivoojaa Kuopion keskustan alueelle toimistokohteeseen.
Servica laajentaa toimintaansa ja aloittaa uudessa kohteessa puhtaanapidon tehtävät loka-marraskuun aikana (aloitus tarkentuu myöhemmin). Työ on aamupainotteista eli suunniteltu vuoron aloittaminen on 5.30 - 6.00 aikoihin ja työtä tehdään ma-pe noin 5,5-6 h/päivä. Mahdollisuus kokoaikaiseen työhön voi olla myöhemmin. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva.
Olisi huippua, jos sinulta löytyy puhtauspalvelualan koulutus (laitoshuoltaja tai toimitilahuoltajan tutkinto) sekä aikaisempaa puhtaanapidon kokemusta. Etsimämme henkilö on palvelualtis hyvillä yhteistyö- ja vuorovaikutustaidoilla varusteltu tiimipelaaja, jolla on aktiivinen ote työntekoon sekä joustavuutta muuttuviin tilanteisiin. Töitä tehdään asiakkaiden läsnä ollessa, joten on tärkeää, että työntekijä osaa toimia ammattimaisesti, huomaavaisesti ja asiakaspalveluhenkisesti varmistaen samalla siistin ja miellyttävän ympäristön. Hakijalta vaaditaan hyvää suomen kielen taitoa. Palkkaus on AVAINTESin mukainen.
Tarjoamme sinulle merkityksellisen työn sekä ammattitaitoisen ja kannustavan työilmapiirin. Perehdytämme työntekijän hyvin yksikön työhön ja toimintatapoihin, ja haluamme varmistaa työntekijän onnistumisen tehtävässä. Noudattamamme työehtosopimuksen vuosilomaetuudet ovat työmarkkinoiden parhaita ja tarjoamme työntekijöillemme laajat työterveyspalvelut sekä e Passin, jonka avulla voit nauttia liikunta- tai kulttuuripalveluista tai hoitaa hyvinvointiasi. Servicalaisena saat myös alennuksia esim. kuntosaleista ja erikoisliikkeistä. Työntekijöillämme on myös mahdollisuus työsuhdepyöräetuun.
Haku tehtävään on avoinna 22.9.2024 asti. Haastattelemme hakijoita joustavasti koko hakuajan ja teemme valinnan sopivan osaajan osuessa kohdalle .
Lisätietoja tehtävästä antaa palveluesihenkilö Anne Jaatinen, p. 044 426 0696.
Servican pääomistajat ovat Pohjois-Savon hyvinvointialue ja Kuopion kaupunki. Lisäksi omistajiimme kuuluu muun muassa Itä-Suomen kuntia ja konserniyhteisöjä. Toimimme omistajiemme sidosyksikkönä eli ns. inhouse-yhtiönä. Palvelumme koostuvat ruokapalveluista, puhtaus- ja välinehuollon palveluista, -kiinteistötekniikan ja kiinteistöjen ylläpidosta sekä logistiikan palveluista.
Hakuaika alkaa: 27.08.2024 15:00Hakuaika päättyy: 22.09.2024 23:59

Servica Oy
Pohjois-Savo
Vakituinen, Kokopäiväinen
Julkaistu 05.09.2024
Yrityksen koko:
Yli 1000 henkilöä

Latest Job Opportunities


October 21, 2024

Turun Yliopisto
Tutkijatohtori (sijaisuus)

Turku

View Details

October 21, 2024

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Ratainsinööri, raitioradat

Helsinki

OTHER

View Details

October 21, 2024

Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Rata-asiantuntija, ratainvestoinnit

Helsinki

OTHER

View Details

October 21, 2024

Puolustusvoimat
Kenttäsairaanhoitaja

Sodankylä

View Details

October 20, 2024

EY
Communication Advisor - family leave substitute

Helsinki

View Details

October 20, 2024

EY
Interest in EY-Parthenon?

Helsinki

View Details

October 20, 2024

EY
Interest in EY?

Helsinki

View Details

Similar Jobs


October 16, 2024

FERRERO
Sales Representative / Myyntiedustaja - Itä-Suomi/ Kuopion talousalue

Kuopio

View Details

September 11, 2024

ISS
Siivooja leirintäalueelle, Kyynämöinen

Uurainen

View Details

September 16, 2024

Validia Oy
Hoitajia talvikaudelle Kuopion Validia-taloon

Kuopio

OTHER

View Details

September 2, 2024

Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Lähihoitaja, Keskustan kotihoito, Lahti

Lahti

OTHER

View Details

September 2, 2024

FenixCare Oy
Suuhygienisti Pohjanmaan alueelle 38,18€/h

Kaskinen

OTHER

View Details

September 10, 2024

Rikosseuraamuslaitos
Rikosseuraamusesimies (Kuopion vankila)

Kuopio

View Details

New Jobs from This Company


September 6, 2024

Servica Oy
Ruokapalvelutyöntekijä Siilinjärvelle

OTHER

View Details

September 3, 2024

Servica Oy
Kokki lounasravintola Kaarteeseen KYSille

OTHER

View Details

September 2, 2024

Servica Oy
Laitoshuoltaja/monipalveluosaaja Von Wrightin koululle ja päiväkotiin

OTHER

View Details