Haemme kotihoitoon lähihoitajaa osa-aikaiseen tai keikkatyöhön Naantalin auringon alle! Työtä tehdään pääosin arkipäivisin, mutta myös viikonloput onnistuvat halutessasi.
Työntekijän työtehtäviin kuuluvat asiakkaiden kokonaisvaltainen hoitotyö. Meillä kokonaisvaltaista hoitotyötä toteutetaan laatu edellä asenteella, jossa tiimillä on tärkeä merkitys. Työssä yhteistyö työntekijöiden ja omaisten kesken on tärkeässä roolissa. Arkisiin työtehtäviisi kuuluvat mm. haavahoidot, lääkkeenjaot, suihkutukset, sekä arjen toiminnoissa avustaminen.
Mikäli sinulla on jotain erityisosaamisia ja kiinnostusta esimerkiksi joihinkin vastuu-alueisiin, kuulemme näistä mielellämme, sillä meidän työyhteisössämme jokaisella on mahdollisuus kasvaa ja kehittyä. Tarjoamme sinulle
Mahtavan työporukan, jossa tärkeintä on hyvä työilmapiiri (tsekkaa IG)
Monipuolisen asiakaskunnan
Laadukkaan ja kattavan perehdytyksen
Itsenäisen työn, jossa tukenasi on ammattilaisten työyhteisö
Palkkaus yksityisen sostes G20c
Toivomme sinulta
Kiinnostusta alaa kohtaan ja iloista asennetta
Hyvää suomen kielen taitoa
Työn liikkuvuuden vuoksi oma auto on välttämätön.
Työ alkaa sopimuksen mukaan. Työ voi sisältää myös ilta- ja viikonlopputyötä. Lähetä hakemuksesi meille jo tänään - paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä. Nähdään työhaastattelussa!
Haluatko tietää lisää meistä? Löydät lisätietoa täältä. Alina on valtakunnallinen ketju, joka työllistää jo 350 alan ammattilaista. Paikallisia Alina-yrityksiä on jo lähes 35 eri puolilla Suomea. Yhdeksän kymmenestä asiakkaastamme suosittelisi Alinaa tuttavilleen, ja työtyytyväisyytemme sai arvosanaksi 4,2/5 vuonna 2023. Olemme osa Norlandiaa joka tarjoaa hyvinvointipalveluita. Norlandialla on Suomessa potilashotelli Tampereella, neljä Yhdessä-palvelukorttelia Helsingissä, Tuusulassa ja Kuopiossa sekä yli 90 päiväkotia.