Harjoittelija (Henkilöstöpalvelut)
Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat yhdessä Suomen toiseksi suurimman monitieteisen, innostavan ja vaikuttavan tutkimus- ja oppimisyhteisön. Korkeakouluyhteisömme osaamiskärjet ovat tekniikka, terveys ja yhteiskunta. Lue lisää: www.tuni.fi
Haaveiletko työtehtävistä henkilöstöalan ammattilaisena? Haemme nyt HR-harjoittelijaa erityisesti rekrytointeihin painottuvaan tehtävään Henkilöstöpalvelut-yksikköömme. Olemme noin 56 ammattilaisen muodostama tukipalveluyksikkö, joka tuottaa monipuolisesti yliopistolle HR-palveluita. Vastaamme mm. johdon ja esihenkilöiden HR-tuesta, henkilöstösuunnittelusta ja työkykyjohtamisesta, rekrytoinneista, sekä henkilöstömme työsuhdepalveluista. Yksikössämme työskentelee mm. HR-koordinaattoreita, HR-asiantuntijoita ja HR partnereita, joiden työtehtäviin pääset tutustumaan osana harjoittelua.
Harjoittelun aikana saat sekä oman itsenäisen työtehtävän rekrytointien tukitehtävien parissa että vankan tuen ja perehdytyksen työtehtäviisi.
Tehtävänkuvaus
Pääasiallisiin työtehtäviisi kuuluvat:
- rekrytointien monipuoliset tukitehtävät, kuten hakuilmoitusten valmistelu, hakujen avaaminen, rekrytointimarkkinointi sekä hakijaviestintä
- työsuhteeseen liittyviä dokumentointi- ja arkistointitehtäviä
Lisäksi työtehtäviisi voi kuulua rekrytointien kehitystehtäviä huomioiden toiveesi sekä työnantajan tarpeet.
Edellytykset
Kyseessä on korkeakouluopintoihin sisältyvä työharjoittelu perustutkinto-opiskelijalle. Harjoittelu sopii parhaiten opintojen loppuvaiheessa olevalle opiskelijalle.
Edellytämme sinulta:
- Asiakaspalveluhenkisyyttä
- Hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja
- Aktiivista ja itsenäistä työotetta sekä joustavuutta
- Tehtävän kannalta olennaisia IT-perustaitoja; rekrytoinneissamme käytämme päivittäin mm. Exceliä, Wordia, Teamsia, somea sekä rekrytointijärjestelmäämme
- Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa
Eduksesi katsotaan soveltuvan alan opinnot, erinomaiset tekniset valmiudet, halu oppia uutta sekä aiempi työ- tai harrastuskokemus esimerkiksi asiakaspalvelutehtävistä.
Tampereen yliopisto on ainutlaatuinen, monialainen ja rohkeasti tulevaisuuteen katsova, kehittyvä yhteisö. Meille tärkeitä arvoja ovat avoimuus, kriittisyys, moninaisuus, oppijalähtöisyys, rohkeus, sivistys ja vastuullisuus. Toivommekin, että voit osaltasi sitoutua näihin arvoihin ja edistät niiden mukaista toimintaa omassa tehtävässäsi.
Tarjoamme
Tarjoamme kattavan perehdytyksen ja tuen työtehtäviisi sekä monipuolisia rekrytointeihin painottuvia työtehtäviä. Pääset mukaan työyhteisömme arkeen ja näkemään monipuolisesti erilaisia henkilöstöalan tehtäviä. Aiemmat harjoittelijamme ovat arvostaneet erityisesti sitä, että työtehtävät ovat olleet merkityksellisiä ja työyhteisöömme on ollut helppo päästä mukaan osaksi laajempaa kokonaisuutta.
Harjoittelumme on kokoaikainen (36h 15 min / vko) ja se alkaa tammikuun 2025 alussa ja kestää toukokuun 2025 loppuun saakka. Käytössämme on liukuva työaika, joka mahdollistaa työn ja vapaa-ajan joustavan yhdistämisen sekä myös pienimuotoisen opintojen edistämisen harjoittelun aikana niin halutessasi. Harjoittelijan palkka on 1500 euroa kuukaudessa ja tehtävässä sovelletaan työsopimuslain mukaista koeaikaa. Lähityöpisteesi sijaitsee Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella, Henkilöstöpalvelut-yksikön yhteisissä työtiloissa.
Hakuohjeet
Jätä hakemuksesi yliopiston sähköisellä hakulomakkeella (linkki löytyy tämän ilmoituksen alta). Liitä hakemukseen ansioluettelosi ja opintosuoritusotteesi.
Tehtävän hakuaika päättyy 31.10.2024 klo 23.59.
Lisätietoja tehtävästä antaa:
HR-asiantuntija Taija Lankinen, sähköposti taija.lankinen@tuni.fi. Kerron mielelläni tehtävästä lisää myös puhelimitse (p. 050 465 8531) ti 22.10.2024 klo 14-15 ja ma 28.10. klo 12-13.
Hakuaika alkaa: 17.10.2024 16:00Hakuaika päättyy: 31.10.2024 23:59