Anestesiologian erikoistuvan lääkärin määräaikainen virka jaksolle 1.12.2024-31.5.2025 on tarjolla HUS leikkaus- ja tehohoitokeskuksen Porvoon anestesia- ja leikkausosastolla. Myös osa-aikainen viranhoito voi tulla kyseeseen. Virkaan kuuluu päivystysvelvollisuus, mutta päivystämistä ei edellytetä riittävän perehdytyksen jälkeen. Työ alkaa 1.12.2024 tai sopimuksen mukaan.
Porvoon anestesia- ja leikkausosaston 7 leikkaussalissa ja heräämössä hoidetaan vuosittain lähes 4000 ortopedian, urologian, vatsaelin- ja yleiskirurgian ja KNK:n potilasta. Ulkopisteanestesioita ja sedaatioita annetaan ECT- ja endoskopioihin. Toimimme myös yhteispäivystyksessä ja valvontaosastolla.
Erikoisosaamistamme ovat muun muassa puudutukset ja laskimoporttien laitto. Meillä on mahdollista tehdä virka-aikapainotteista leikkaussalityötä ja osallistua koulutuksiin ja kehitys-, laatu-, opetus- ja tutkimustyöhön.
Anestesialääkäreitä osastollamme työskentelee noin 8–10. Virkoja on riittävästi. Huolehdimme riittävästä alkuvaiheen perehdytyksestä. Olemme saaneet erinomaista palautetta muun muassa opetuksesta ja työilmapiiristä.
Osastomme leikkauksista suurin osa on päiväkirurgiaa ja nopeaa kotiutusta palvelee myös HERKO-menettely. Porvoon sairaalassa on anestesialääkärin aktiivipäivystyspiste, jossa päivystetään 24 tunnin vuoroissa. Yöaikainen vähintään 3 tunnin lepoaika toteutuu.
Tarjoamme hyvähenkisen työpaikan, jossa voi kehittää omaa osaamistaan.
Porvoon sairaala on savuton sairaala.
Pääkaupunkiseudulta on arkisin järjestetty maksuton bussikuljetus Espoosta ja Helsingistä, joka saapuu Porvoon sairaalalle klo 7:50 ja lähtee takaisin klo 16:05.
Hae meille hakuajan loppuun mennessä. HUSissa olet elämäntyössä!
Tehtävän kelpoisuusehdot
Laillistettu lääkäri tai lupa toimia lääkärin tehtävissä.
Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito taikka ruotsin kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito ja suomen kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito.
Edellytämme asiakas- ja potilastiloissa työskentelevältä tartuntatautilain mukaista rokotussuojaa, ja terveydenhuollon toimintayksiköissä työskentelevältä terveydentilan selvitystä keuhkotuberkuloosista.
Yhteystiedot
Ylilääkäri Petri Volmanen puh 050 599 2270 ja linjajohtaja Teemu Luostarinen puh. 0400 599 276
Yhdenvertaisuus on yksi arvoistamme. Edistämme aktiivisesti monimuotoisuutta työyhteisössämme. Meille ovat tervetulleita monenlaiset työntekijät – eri ikäiset, eri sukupuolia olevat sekä kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvat henkilöt.
HUS – vaikuttavinta hoitoa
https://www.youtube.com/watch?v=mk ACbc H9a7s
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudenmaan alueella. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.